BlueWhiteSpirit on syntynyt täällä; pohjoisen tuntureilla, puhtaiden vesien, yöttömän yön ja revontulien alla.

Päivitetty 27.10.2021 (blogi)

BlueWhiteSpirit, se hieman erilainen alkoholivalmistaja

BlueWhiteSpirit Oy tekee suomalaista alkoholivalmistuksen historiaa, vaikka toiminta on tulevaisuudessa!

BlueWhiteSpirit Oy on Suomen ensimmäinen ja ainoa itsenäinen alkoholijuomien pullottaja. Yritys pullottaa omalla tuotemerkillä, "BlueWhite", premium- alkoholi-juomia tukku- ja vähittäismyyntiä varten. Toiminta aloitetaan pullottamalla mallas-, bourbon- ja ruisviskejä tai niiden sekoituksia erilaisina sarjoina, kuten valmistus-maan, vuodenajan, viskin raaka-aineen ja muun perusominaisuuden mukaan ja tuomalla maahan valmiiksi pullotettuja juomia ravintolakäyttöön ja tukkumyyntiin. Myöhemmässä vaiheessa tulemme tekemään alkoholittomia ja matala-alkoholisia juomasekoituksia. Itsenäisenä pullottajana olemme siitä erikoisessa asemassa, että voimme tuoda markkinoille uusia tuotteita vaikka kuukausittain, emme ole sidoksissa esim. viskin kypsytyksen vähimmäisikään (3v), kuten viskinvalmistajat. Voimme hankkia pullotukseen omistajiemme ja asiakkaidemme mieltymysten mukaisia ja ikäisiä raaka-aineita.

Pyrimme löytämään tuotteisiimme jonkin "jutun" Suomen ainutlaatuista luontoa ja vuodenaikoja: siniset järvet ja lammet, jäätikköjen kylmä sulamisvesi, keskiyön aurinko, talven puhtaan valkeat hanget, pohjoisen taivaan sinivalkoisuus, revontulet, Lappi ja sen eksotiikka. Ota käteesi lasi ja siihen sopiva määrä BlueWhitea ja maista hyvässä seurassa tai yksin, anna ajatuksille aikaa ja löydä mielessäsi tuo "juttu" . Se on se sinivalkoinen henki, hetki ja ajatus.

Se on "BlueWhiteSpirit", the Spirit of Finland.

Sivujen käyttö edellyttää käyttöehtojen hyväksymistä ja täysi-ikäisyyttä!  

Osakeanti 2022-2023 

Lähetä alla olevalla lomakkeella yhteystietosi, niin lähetämme osakeantimateriaalin tutustumista varten.


UUSIMMAT KIRJOITUKSET 

Vierailulle BlueWhiteSpiritille? 1.8.2020 alkaen vierailut ovat mahdollisia ja päivitämme kalenteriin todellisen tilanteen, kun ensimmäinen tila- tai tapahtumavaraus tehdään. 

BlueWhite kartta 28.8.2020


TUOTTEET, TOIMINTA JA ASIAKKAAT


Yritys pullottaa omalla tuotemerkillä, "BlueWhite", premium- alkoholijuomia tukku- ja vähittäismyyntiä varten. Toiminta aloitetaan pullottamalla erilaisia viskejä erilaisina sarjoina, kuten valmistusmaan, vuodenajan, viskin raaka-aineen ja muun perusominaisuuden mukaan ja tuomalla maahan valmiiksi pullotettuja juomia ravintolakäyttöön ja tukkumyyntiin. Myöhemmässä vaiheessa tuotantoon tulevat muut alkoholittomat ja alkoholia sisältävät juomasekoitukset sekä marja- ja hedelmämehut. Tuotanto aloitettiin alkuvuodesta 2020 ja ensimmäinen tuote oli valmiina toukokuussa 2020. Tuotteisiimme kuuluvat pitkälle yksilöidyt, jopa ainutlaatuiset tilausvalikoimatuotteet ja niiden pakkaukset, joita voit hankkia vähittäismyyntipisteiden tilaus- tai erikoisvalikoimasta (tällä hetkellä Alkon myymälät ja Alkon verkkokauppa). Päivitämme sivustoja sen mukaan, kun tuotteita tulee myyntiin. Tilaa uusiin tuotteisiin liittyvä uutiskirje "Tietoa meistä"- sivulla olevalla linkillä! 

Yrityksen asiakkaina ovat anniskeluluvan haltijat, tukkuliikkeet, Alko, vienti-asiakkaat, yritykset ja muonitus (laiva- ja lentoliikenne ja muu verovapaa myynti). 

Yrityksellä on kaikki tarvittavat luvat alkoholin valmistamiseen, maahantuontiin, tukkumyyntiin ja varastointiin:

- Valviran myöntämä maahantuonti- ja käyttölupa

- Valviran myöntämä valmistuslupa

- valmisteveronro (Verohallinto)

- verovapaa varasto (Verohallinto)

- lähettäminen (Verohallinto)

- HMRC skotlantilaisten viskien "Labeller", "Bottler" ja "Blender" statukset